Toteutus kohteen ehdoilla ja asiakasta kuunnellen
Nuuksiossa sijaitsevan kesäpaikka toteutettiin maisemasuunnittelija–hortonomi Ilona Rantalan luonnossuunnitelman pohjalta Tefken kehittäessä ratkaisuja edelleen paikan päällä yhdessä asukkaiden kanssa.
Pihan rakentaminen perustui vahvasti paikan omiin materiaaleihin ja maaperän ominaisuuksiin. Maasta nousseet kivet hyödynnettiin pengerryksissä ja kivirakenteissa, ja rinteen hyvin vettä läpäisevä moreenimaa tarjosi toimivan perustan kasvillisuudelle. Kaadetut puut käytettiin istutuspenkkien pohjarakenteissa, missä ne lahotessaan parantavat maaperän elävyyttä ja ravinteisuutta. Mökin portaille lammikoituvat hulevedet ohjattiin portailta kivipuroksi rakennuksen vierustaa pitkin ja edelleen hallitusti metsäpuutarha-alueelle imeyttäen ja ruokkien metsäpuutarhan kasvillisuutta.
Vähäinen multakerros otettiin talteen ja käytettiin istutuksissa, ja kasvualustaa täydennettiin tarpeen mukaan. Tontin kuivemmalle yläosalle sijoitettiin kasvihuone, jonne johdattaa viehättävä askelkivipolku ajuruohokasvustoineen.







Lähtötilanne ennen yhteistyön aloitusta.
