Alla Marjan kuvia ja havaintoja toukokuun ensimmäiseltä hoitokäynniltä
Laatikoiden kasvit voivat olla ensimmäisenä keväänään vielä vaatimattomia, ja niillä voi kestää kaksikin vuotta kasvattaa vahva juuristo, jonka turvin ne rehevöityvät. Silti osa kasveista tekee jo muutamia kukkia.
Kylmä kevät voi tehdä paljon tuhoa, kun kasvit ovat kasvuun lähdettyään herkempiä kylmyydelle kuin talvella lepotilaisina. Paikallisiin olosuhteisiin tottuneet kasvit ovat kuitenkin paremmin tottuneet vaihteleviin säihin ja kylmyyteen. Usein ne myös heräävät talven lepotilasta hieman hitaammin.


Osa kasveista on lähtenyt nopeasti kasvuun kylmistä ilmoista huolimatta. Kurjenpolvet ovat jo rehevässä kasvussa, kun muut vasta alkavat nousta pintaan.

Kevätesikko kukkii kun puissa ei ole vielä lehtiä ja painuu sitten kesäksi maan alle. Seuraavana kukintavaiheeseen on tulossa pähkämö, mutta sillä voi kestää vielä tovi, erityisesti mikäli kylmät säät jatkuvat.

Myös kevätkaihonkukka on tehnyt pari kukkaa. Se on maanpeitekasvi, joka jatkossa peittää kasvustollaan koko laatikon alan.

Kielot työntyvät lehdet rullalla maasta ja lehtihangoista pilkottaa kukkanuppuja, kukinta alkaa pian. Kielo valtaa alaa maanalaisilla juurirönsyillään ja muodostaa tiiviitä mätäsmäisiä kasvustoja.

Valkovuokko avaa kukkansa kohti aurinkoa ja painuu kolealla ilmalla suppuun. Valkovuokkojen siemenet leviävät muurahaisten avulla. Ne kuljettavat siemeniä talteen, koska niissä on pieni rasvanystyrä josta muurahaiset pitävät.

Myös keto-orvokki kukkii aikaisin keväällä. Tässä sillä on seurana isomaksaruohoa, molemmat luonnonkantaa Tarvon saarelta.

Iso osa kasveista on vielä ensimmäisenä keväänään, uudessa kasvupaikassa hyvin vaatimattomia. Ne kasvattavat ensin vahvan juuriston, jonka turvin ne voimistuvat ja pystyvät rehevöitymään. Tässä laatikossa on muun muassa ruohosipulia joka on myös kaunis kukka sekä hyvä kasvi pölyttäjille. Leveälehtinen kasvi on idänvarjosara.
