Pihan hedelmäpuut kannattaa leikata nyt – Näillä vinkeillä onnistut
Puiden ja pensaiden leikkaaminen on yksi pihan perushoitotoimenpiteistä mutta siihen liittyy myös paljon hämmennystä. Jokaisella puulajilla ja pensaalla on omanlaiset leikkuutapansa, mutta eri kasvien leikkuukäytäntöjä ei tarvitse kuitenkaan pelästyä, sillä leikkaamisen yleissäännöt pätevät niistä jokaiseen. Ennen leikkuuta on kuitenkin hyvä ymmärtää leikkauksen tavoite ja mahdolliset vaikutukset.
Ajoita leikkaukset oikein
Maalis-huhtikuussa luonto ei ole vielä herännyt tulevaan kasvukauteen, mutta aika ennen silmujen puhkeamista on otollinen hetki puiden ja pensaiden kevätleikkaukseen, sillä alkukeväisessä kuivassa ilmastossa taudit eivät niin helposti pääse iskemään leikkauskohtaan ja kasvin lepotilassa tehty leikkaus ei vie puulta ylimääräistä energiaa. Syitä puuvartisten kasvien leikkaukselle on monia. Leikkaamiseen ei kuitenkaan kannata ryhtyä ilman hyvää syytä vain leikkaamisen vuoksi.
Ymmärrä leikkauksen päämäärä
Ensisijaisesti leikkaamisella pyritään pitämään kasvit elinvoimaisina, parantamaan kukintaa ja sitä kautta satoa ja hallitsemaan puun tai pensaan kokoa tai rakennetta. Erityisesti monien koristepensaiden kohdalla elinvoimaisuuden ja kukinnan parantamista varten on usein syytä leikkaukseen.
Leikkauksen tavoitetta miettiessä kannattaa myös tarkkailla pihasi puita ja pensaita kokonaisuutena ja miettiä, että mitä toimintoja ne mahdollistavat pihalla kauniin kukintansa ja marjojensa lisäksi: peittävätkö ne jonkin kauniin tai ruman näkymän, tarjoavat tarpeellista varjoa johonkin tai luovatko ne kenties kasvustollaan yksityisyyttä lempioleskelualueellesi?
Eri pensailla on eri leikkuutapansa, mutta eri kasvutavan pensaille on olemassa omat perussääntönsä. Myös eri puulajeilla on omat kasvutapansa, joille voidaan muodostaa perussääntöjä ryhmittäin.

Klassinen omenapuun malli. Klassinen sateenvarjon mallinen omenapuu on tunnuspiirteiltään päälatvaton. Kuva Joel Tefke.
Pidä mielessä luonnon lait
Kasvin hormonitasapaino muuttuu leikkauksen myötä kiihdyttäen kasvin kasvua – ja joskus liikaakin. Luonnon laki lähes jokaisen puun ja pensaan leikkaukseen onkin, että leikkaaminen nuorentaa puuta tai pensasta – ja puun tai pensaan leikkaus johtaa lähes aina uuteen kasvuun.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun esimerkiksi omenapuulta poistetaan täysin päälatva, eli korkein latvus, johtaa leikkaus rajuun hormonitasapainon muutokseen ja siihen, että puu alkaa kasvattamaan niin sanottuja ”vesiversoja”, eli heikkoja, satoa tuottamattomia suoraan ylöspäin kasvavia piiskaoksia, joista jokainen pyrkii osaltaan uudeksi päälatvaksi.
Klassisesti sateenvarjon muotoon leikattu päälatvaton omenapuu tuottaa jokavuotiset vesiversot, jotka puutarhurin tulee leikata, jotta puu säilyy hyvänmuotoisena ja sato helposti kerättävänä.

Klassisesti leikattu omenapuu, joka on leikkuun jälkeen jätetty oman onnensa nojaan, ns. jöröjukka. Kuva Joel Tefke.
Paras lopputulos syntyy vaiheittain ja harkitusti
Koska leikkaus johtaa lähes aina uuteen kasvuun, paras lopputulos useimmille puuvartisille kasveille tulee, kun leikkaamista tehdään pikkuhiljaa, vuosi vuodelta.
Harmillisen usein tarina on, että jokin vuosi havahdutaan yhtäkkiä siihen, että tuota puuta todella pitäisi leikata, ja sitten leikkaukseen ryhdytään kovalla kädellä. Sitten puu unohdetaan taas paikoilleen juuri silloin, kun sitä pitäisi jatkossakin olla leikkaamassa. Klassinen virhe onkin, että vanhaa omenapuuta ja sen päälatvaa leikataan turhan rajusti, jonka jälkeen se jätetään oman onnensa nojaan, jolloin se alkaa menettää muotoaan ja siitä tulee niin sanottu ”jöröjukka”, mikä hankaloittaa myös sadonkorjuuta.
On hyvä tietää, että omenapuun päälatvaa ei ole pakko poistaa, vaan päälatvan säilyttämisellä voidaan harkitusti jopa hillitä puun kasvua, jos klassisen mallin saavuttaminen ei ole leikkauksen tärkein tavoite. Oman pihani omenapuu oli pitkään saanut kasvaa itsekseen ja on nyt saanut joka kevät osansa leikkauksista, mutta olen tehnyt sitä pikkuhiljaa, harkitusti. Sillä säilytin myös vahvan päälatvan ja kasvu onkin ollut hyvin hillittyä leikkuiden jälkeen ja puu on tuottanut hyvin. Klassisen mallinen se ei ole, mutta omaan silmääni erinomainen.
Jos haluat varmistua leikkauksen onnistumisesta ja puun oikeaoppisesta kehittymisestä vaiheittain, on hyvä idea ottaa avuksi ammattilainen. Maaliskuun leikkuuajat varataan nyt.


